Rakennuksen historiaa
Kun Ruotsin kuningashuone menetti v. 1809 päättyneessä sodassa Suomen Venäjän keisarikunnalle, tuli Helsingistä Suomen uusi pääkaupunki. Yksi uuden hallitsijan, Keisari Nikolai I:n, tärkeimmistä kehittämiskohteista pääkaupungissa oli vankilaolojen nykyaikaistaminen. Hänen toimestaan aloitettiin v. 1832 Katajanokalla rakennushanke, joka valmistui vuonna 1837. Tämä kyseinen rakennus on nykyisen hotellin valkoiseksi rapattu osa.
Tässä vanhimmassa rakennuksen osassa sijaitsee myös entinen vankilan kirkko. Kirkko oli valmistuessaan Helsingin toiseksi vanhin, ainoastaan Helsingin Vanhakirkko on tätä vanhempi. Kirkosalissa on edelleen alkuperäinen lattia, joka on tehty todennäköisesti käsin sahatuista lankuista ja sen nykyinen värimaailma on peräisin 1800 -luvulta. Kirkkosalin ainutlaatuinen miljöö on Museoviraston suojelema.
Philadelphia-malli – kaikkien vankiloiden esikuva
Vankilan laajentaminen tuli ajankohtaiseksi 1800 -luvun loppupuolella. Keisari Aleksanteri III rakennuttikin kolme punatiilistä siipeä käsittävän laajennusosan, joka valmistui vuonna 1888. Lisärakennus edustaa myöhäisgoottilaista arkkitehtuuria.
Se on myös klassinen esimerkki Philadelphia-mallista, joka kehitettiin Amerikassa 1800- luvun alkupuolella. Philadelphia-mallin mukaan rakennettu vankila oli moderni, avoimen keskushallin ympärille konstruoitu vankila, jossa kapeiden käytävien äärellä oli sellejä molemmilla puolin käytävää. Käytännössä samoilla piirrustuksilla ja mitoilla rakennettiin vankiloita ympäri maailmaa koko 1800-luvun ajan. Philadelphia-malli olikin aikanaan yksi ensimmäisistä kansainvälisistä brändeistä.
Katajanokan lääninvankila oli aikanaan teknisesti edelläkävijä. Rakennuksessa oli keskuslämmitys jo 1800-luvun lopulla, kun useimmissa kaupunkitaloissakin huoneistojen lämmitys hoitui vielä huonekohtaisten kakluunien avulla. Vankila oli myös yksi ensimmäisistä sähkövalojen käyttäjistä.
Helsingin lääninvankila v. 1837 - 2002
Helsingin lääninvankila eli Nokka tai Skatta oli tutkintavankila. Sinne passitettiin oikeudenkäyntiä odottamaan Etelä-Suomen läänissä rikoksiin syyllistyneitä, joiden odotettavissa oleva tuomio oli vähintään 2 vuotta. Lisäksi Katajanokalla oli ns. sakkovankeja eli henkilöitä, jotka eivät olleet maksaneet sakkojaan ja sakko oli muunnettu vankeusrangaistukseksi.
Helsingin lääninvankila vastaanotti aikanaan noin 40 % kaikista Suomen vankiloihin päätyneistä vangeista. Vankilassa oli 164 selliä, joista seitsemän oli naisille. Ulkomaalaisia oli 37 eri maasta. Vankilassa oli pitkät ajat ylikuormitusta ja vankien määrä nousi ajoittain reilusti yli 200 henkilöön.
Katajanokan vankilan elämää kautta aikain
Vankiloiden virkamieskuntaan kuuluivat 1800-luvun lopulla tirehtööri, saarnaaja, lääkäri, kirjanpitäjä ja opettaja. Palveluskuntaan kuuluivat työnjohtaja, vahtimestari, lukkari sekä vahtimiehet ja -naiset.
Vuoden 1866 asetus jakoi vapausrangaistukset kolmeen ryhmään: kuritushuone-, vesileipä- ja vankeus-rangaistukseen. Kuritushuoneen tarkoitukseksi määriteltiin rikoksentekijän säilyttämisen ja työvoiman hyödyntämisen lisäksi parannus opetuksella, kurilla ja työllä.
1940-luvulla vankilan kellarissa ei ollut viemäröintiä. Kellarikäytävän keskellä oli likaoja, jossa oli joskus rottiakin.
Sodan jälkeen vankilarakennusta korjattiin pitkäjänteisesti. Vangit tekivät puu- ja sähkötöitä sekä sepäntöitä. Selleissä tehtiin harjoja ja kudottiin mattoja. Naisvangit kutoivat, pesivät, mankeloivat ja silittivät sekä hulpioivat armeijan nenäliinoja, joita oli tilattu 35 000 kappaletta.
Ruoka oli sodan jälkeen hyvin yksinkertaista, lähinnä soppaa ja joskus suolalihaa. Aamupalaksi vangit saivat velliä tai puuroa. Kerran viikossa aamiaiseksi tarjottiin keitettyjä perunoita ja suolasilakoita. 1950-luvulla vankilan muuria pitkin kasvoi tomaatteja. Muurin toisella puolella viljeltiin porkkanaa ja punajuurta. Virkailijoiden talon edessä kasvatettiin kukkia, joita johtajan rouva myi torilla.
Nokalla oli 1950 luvulla opinto-, voimistelu- ja urheilu-, laulu- ja shakkikerhot sekä englanninkielen kerho. Kerhotoimintaan saivat osallistua tuomiotaan kärsivät vangit. 1960-luvulla Helsingin lääninvankilan läpi kulki noin 10 000 vankia vuodessa. Joskus kahdeksan hengen yhteisselliin jouduttiin tilapäisesti laittamaan jopa kolmekymmentä vankia. Vankilan ohjesääntö määräsi jumalanpalveluksiin osallistumisen pakolliseksi aina 1970-luvulle saakka. Myöhemmin kirkkosalissa järjestettiin jumalanpalvelusten ohella myös mm. vankien ja vieraiden tapaamiset.
